Uni...

Heräsin painajaiseen. Uneen, karmivaan sellaiseen eikä uni enää tule. Yritin rauhoittaa mieltäni, mutten osannut. En aluksi ottanut ketipinoria, nyt otin kaksi. Haluan nukkua. Haluan saada itseni makaamaan rauhoittuneena sänkyyn, enkä pyöriä tässä.
Nousin ylös ja join lasillisen vettä. Setä makasi sohvalla täysin unessa, televisio päällä. Kaivoin laukusta tupakan ja menin ulos.
Ulkona istuessa t-paidalla ja unihousuissa oli kylmä. Asteita on vain kahdeksan. Raavin päätäni hetken ja tumppasin tupakan. Sisälle mentyäni otin ristikkolehden ja tulin takaisin istumaan sänkyyn.
Tässä kirjoitellessa mietin untani. Se toi muistoja mieleen, osittain. Unessani istuin B1-osaston neuvotteluhuoneen sohvalla. Oikealla puolelleni äiti ja vasemmalla isä. Huone oli täynnä lääkäreitä, hoitajia ja muita ihmisiä. En muista mistä puhuimme. Jostain kumman syystä adrenaliini valtasi kehoni ja iskin peilin rikki. Muistaakseni siellä ei ollut peiliä, mutta iskin sen rikki ja löin peilin palasen äitini rintaan. Silloin heräsin.
Tyynyni oli märkä. Otsastani valui hiki. Tunsin oloni karmeaksi. En ole nähnyt painajaisia pitkään aikaan. Nyt näin, ja se ei ollut mukavaa.