Ainoa valonlähde oli vain puhelimen näyttö...

Päivä on ollu vähä sekava. Löysin kierrätyskeskuksesta neljä kirjaa itteleni ja kokonaishinta oli 1.40e elikkä aika halvaks tuli ! Tupakkaa en oo polttanu viikkoon. Aikalailla oon edistyny.. Mutta on mulla tehny mieli. Sen takia on noi nikotiinipurkat. Mutta en oo tänäänkään syönyt kuin yhden.

Oispa mulla joku konkreettinen aihe mistä puhua. Päässä vaan lyö tyhjää ja ajatus katkee koko ajan. Silmiin särkee ja tuijottelen facebookkia siinä toivossa, että tapahtuisi jotain kiinnostavaa. Asia kostautui.

Mun monituntinen kirjoittaminen, pyyhkiminen ja ajatusten setviminen päättyy nyt siihen, että luovun koneesta ja teen jotain luovempaa. 

Sometimes you need to run away to see who will follow

Päätin aloittaa alusta. Halusin aloittaa alusta. Edelliset tekstit olivat liian ahdistavia luettavaksi. Menneisyys repi sydäntä palasiksi. Kun luin tekstejä syömishäiriöstä, entisestä poikaystävästä ja osastojaksoista, halusin vain itkeä ja oksentaa. Ne kamalat tunteet valtasivat minut ja halusin heittää tietokoneen seinään.
Menneisyyden tuoksut valtasivat nenäni. Vanhat muistot tulvivat päähäni. Se oli kuin vanha elokuva. Rätisevä ja huono kuvanlaatu.
Kesät, talvet ja syksyt... Kaikki silloin ihanat asiat syövyttivät sydäntäni. Niitä tuli lisää ja lisää. Muistoja muistojen jälkeen. Kuvia kuvien jälkeen.
Mitä enemmän niitä asioita muisti sitä enemmän niitä tuli mieleen.
Halusin unohtaa ne.