Rest In Peace

Odotin ikuisuuden aamusta iltaan, että mennään eläinlääkärille. Kissojen kanssa. Oli aika... Mä itkin autossa, odotin, että tää päivä olis jo ohi. Kuuntelin Sissin ja Repen vinkumista kantolaatikossa, ja halusin itkeä lisää.
Lääkäri sanoi, että se vie 10 minuuttia. Se tuntui puolelta tunnilta.
Rapsutin Sissiä korvan takaa. Silitin kun se makasi pöydällä. Katsoin kun lääkäri pisti piikin.
Katsoin, kun kissani hengitys lakkasi.
Ahdistus valtasi kehon kuin hyökyaalto. Itku, ei pysähtynyt. Jalat pettivät. Lyyhistyin maahan itkemään.
Kun isä tuli laatikon kanssa ulos, jossa kissani lepäsivät, en saanut itseäni aloilleen. Huusin ja huusin. Huuto yltyi. Huusin varmaan enemmän kuin itkin. En halunnut ajatella rakkaitani siinä laatikossa makaamassa kylminä ja elottomina.

Hautasimme Sissin ja Repen isäni työpaikan metsään. Isä kaivoi kuopan, johon laskimme arkun ja isoja kiviä. Kaivoimme vielä kasveja päälle kasvamaan, jotta se ei olisi liian kauhean näköinen. Halusin vielä tehdä ristin sinne.