lauantai 19. lokakuuta 2013

Lopetus

Päätin jättää tämän blogin nyt tähän. En halua enää kirjoittaa masennuksesta ja ahdistuksestani. Kuitenkin säästän blogini osoitteen ja jos joku haluaa lukea vanhoja postauksiani niin saa niitä lukea. Haluaisin kuitenkin aloittaa toisenlaisen kirjoituksen.

Kiitos lukijoille.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

En oikeen tiiä mitä tekisin. Oon ollu väsynyt koko päivän. Ahdistus kasvo taas ylivoimaseksi eilen ja olin iha murskaantunut. Vanhemmat meni naimisiin. Ku oltiin äitillä ja pappi tuli mulla valu vaan kyyneleet enkä pystynyt pidättelee. Menin vessaan itkee ja meikit valu pitkin poskia. Olin kerrankin laittautunut nätiks, mut kaikki jotenki valu viidessä minuutissa hukkaan.

Onnistuin olemaan kaks päivää polttamatta, mut halusin eilisen jälkeen tupakkaa. Joten ostin askin. Yskä ehti melkein helpottaa, mutta se tuli sitten takaisin. Olin iha sekasin enkä tienny mitä mun ois pitäny ajatella. Tuntu ku kaikki ois valunu taas ihan hukkaan.

En kuitenkaan halunnu vahingoittaa itteäni. Se kävi mielessä, mutta en tahtonu sitä enää. Joten poltin tupakkaa ahdistuksen helpottamiseksi ja olin serkulla yötä. Päivän jälkeen halusin juoda pääni täyteen, mutta en kehdannut sanoa serkulle, että olisi käynyt ostamassa siideriä kaupasta. Joten olin ilman ja vältin sen, että aamulla olisin ollut ihan sekaisin.

Päivä on ollut siis kummallinen. Kävelin ympäri kämppää kun iskä lähti käymään kerholla. Sitten istuin sohvalle ja tähän jäin. En jaksa tehdä mitään. Pitäisi pakata tavaroita muuttoa varten, muttei innosta. Roomaan lähtöki on viikon päästä, mutta sekään ei osaa enää innostaa samalla tavalla kuin ennen. Se jotenkin vaihtui minun syntymäpäivä lahjastani vanhempien häämatkaan. Tunnen siis jotenkin olevani kolmas pyörä siellä.
En tiedä enää mitä ajatella muutosta Mäntsälään ja vanhempien paluusta yhteen. On vaikeaa sulattaa kaikkia näitä asioita kerralla. Kaikki tulee liian nopeasti eikä niihin kerkeä mukaan.

Haluaisin kerrankin ottaa rauhallisesti.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Murskattu

Kerroin tänään mun ihastukselle, että pidän siitä. Ja mitä sain vastaukseks ? Surua ja murskaantuneen sydämen. Olisin halunnut toisen vastauksen. Olisin kerrankin halunnut löytää itselleni jotain mistä pitää kiinni.
Tajusin, että tää ei oikeesti ollu ensimmäinen kerta. Ja ettei se oikeesti jää viimeiseksi. Ja, että en löydä koskaan itselleni sitä oikeaa.

Jälleen saan itkeä liikaa.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Love, dikchead and love

Puhuttiin tänään kavereiden kanssa eroamisesta. Muistelin siinä vaiheessa Mikkeä. Vaikka siit on jo vittu kaks vuotta, silti se asia jaksaa ahdistaa. (Tiedän Sunikan lukevan mun blogia ja toivon, ettei se ehkä kommentois mulle mitään tähän Mikke juttuun.) Oon niin ahdistunut ja sekaisin siitä asiasta, etten jaksa opiskellakkaan. Aina välillä näen Miken ku ajelen mutsille. Sen näkeminen ei tee hyvää mun mielentilalle ja aina saan jonkun näkösen parkumisen aikaan ittessäni.
Oon miettiny kans mun ihastusta. Jos meille tuliskin jotain, luulen sen pelkäävän mua. Joka päivä kattelen tätä ihmistä koulussa ja mietin, miten tollanen vois muka pitää musta ? Tai sitten pelkään sen pitävän toisesta. Toisesta tytöstä. Tai tekevän samat asiat ku Mikke.
Pelkään suudelmia ja halauksia.
Haluaisin juosta tuon pojan luokse ja itkeä sitä, miten kovasti pelkään. Miten kovasti haluaisin sen pitävän musta. Miten kovasti haluan tietää tästä ihmisestä enemmän. Mutta en uskalla jutella. Tai jos juttelen ahdistun jutellessa faecbookissa tai kasvotusten.
Joskus törmään tän jätkän katseeseen ja sen hymyyn. Se saa mussa aikaan lämpimiä värinöitä rinnassa ja selässä. Mahassa kuplii ja piirrän sydämiä pulpettiin tai vihkoon. 



 

 

perjantai 20. syyskuuta 2013

Toivoisin joskus onnistuvani

Oon miettiny sitä, että kertoisin mun ihastukselle, että pidän siitä. Toisaalt pelkään sen suhtautumista. Pelkään sitä, että mitä se sanoo. Meneekö se hämilleen ? Tuleeko sille huono olo siitä ?
Haluisin kertoa sille mitä mä tunnen.

Nobody sees - Nobody knows
We are a secret - can't be exposed
That's how it is - That's how it goes
Far from the others
Close to each other
That's when we uncover, cover, cover.
Thats what we uncover, cover, cover


Mun ihastus on mukava. Juttelin sille tänään. Oikeestaan juttelen sille melkeen joka päivä. Se saa mut tuntemaan itteni arvokkaaks. Se saa mut hymyilee. 

lauantai 14. syyskuuta 2013

Nainen makaa yksin vuoteellaan
peitto turvanaan
ääriviivat vartalonsa
piirtää kuvan seinään valkeaan

Siinä näkee hiekkadyynin
jota karavaani vaeltaa
keidasta se janoaa
vaan keidasta ei löydy päältä maan

Sydäntä ei kierrättää voi
siinä liikaa mustaa on
sydäntä ei kierrättää voi
se on miltei loppuunkulunut

Vaan sillä on ruusuja sormenpäissä
ja sillä on sieluja seitsemän
sillä on liekit hännännokassa
huulet on suudeltu rikki

Mies on yksin huoneessaan
tyhjä lasi kourassaan
puhunut on henki pullon
kertonut niin monta tarinaa

Aina samat aina lohdulliset
ovat neuvot viisaamman
lisää niitä janoaa
vaan lisää ei nyt löydy päältä maan

Sydäntä ei kierrättää voi
siinä iso reikä on
sydäntä ei kierrättää voi
se puhki on palanut

Enkä mä tiedä sitä missä mun kotini on

Vaan sillä on ruusuja sormenpäissä
ja sillä on sieluja seitsemän
sillä on liekit hännännokassa
huulet on suudeltu rikki

Sillä on ruusuja sormenpäissä
ja sillä on sieluja seitsemän
sillä on liekit hännännokassa
huulet on suudeltu rikki
Jäin jotenkin junan alle. Päähän särkee ja tuntuu taa siltä, että voisin maata sängyssä koko huomisen päivän. Pitäisi kirjottaa vielä tuo lukupäiväkirja ja en millään jaksaisi. Ilta on mennyt eteenpäin The Beatlesin avulla. 
 
 

perjantai 13. syyskuuta 2013

Minä

Lupasin julkasta ns. "yhteenvedon" mun elämästä neljän vuoden varrella. No täasä tulee.

Neljä vuotta sitten olin ihan normaali tyttö. Tai, miten määritellään normaali. Olin vähän erilainen. Pukeuduin mun isän vaatteisiin ja peittelin itseäni. En tuntenut itseäni lihavaksi kuudennella luokalla tai mitenkään muutenkaan oudoksi tai ahdistuneeksi. Olin ihastunut ensimmäistä kertaa palavasti poikaan, joka oli samassa koulussa.
Tutustuin tähän kundiin 2010 kesällä, jolloin aloin vähän ajatella itseäni lihavaksi ja aloin vähentää syömistäni. Oli minua haukutti läskiksi ja muutenkin kiusaaminen oli ollut yleistä jo tarhasta lähtien.
2010 elokuun ensimmäinen päivä seurustelin tämän ihanan pojan kanssa.

Kun seiska luokka alkoi huomasin tunteideni ailahtelevan ja aloin erkaantua. Tunsin itseni ahdistuneeksi ja syöminen oli muuttunut jo melkein turhauttavaksi. Söin kuitenkin koulussa, enkä halunnut huolestuttaa ketään. Kuitenkin pidin itseäni säälittävänä ja lihavana. Sanoin kaikille, että olin ihan kunnossa, eikä minun pitäisi tehdä itselleni mitään, mutta kuitenkin 2011 keväällä kävin koulupsykologin juttusilla ja minulla todettiin masennus.
Pidin sitä kammottavana. Tuntui, että ahdistuin vain lisää tiedosta, että minulla oli "sairaus". Luulin sen kuitenkin olevan yleistä ja ohi menevää.

Kun kahdeksas luokka alkoi meillä meni huonosti poikaystäväni kanssa. Erosimme lopulta syksyllä.
Sinä syksynä 2011 olin jo painunut täysin pohjaan. En syönyt, pyörtyilin ja näin näkyjä ja kuulin ääniä. Olin useasti sairaalassa sydänkipujen, päänsäryn ja pyörtyilyn takia. Olin muistaakseni tähän mennessä jo yrittänyt kerran itsemurhaa. Sinä joulukuuna 2011 aloitimme sairaalassa psykologin johdosta seronil-lääkityksen, mitä en suostunut syömään ja välillä saatoin vedellä yliannostuksia ja horjua "huumeissani" kotona.
2012 tammikuussa olin ensimmäistä kertaa suljetulla osastolla hoidossa omasta tahdostani.
Osasto oli kammottavaa. En tuntenut tarvitsevani sitä ja makasin yksin sängyllä neljän seinän sisällä peläten, että seinät kaatuvat päälle. Osastolla minulla todettiin vaikea masennustila ja minulla pelättiin olevan itsemurha vaara.
Olin osastolla hoidossa kaksi viikkoa ja pääsin kotiin.
Seuraavan kerran olin hoidossa samaisena keväänä.

Ysiluokka alkoi sillä tavalla, että minut siirrettiin normaalilta luokalta erityisluokalle. Olin ahdistunut ja pelkäsin sitä. En halunnut jättää kavereitani vanhaan kouluun ja käydä koulua kirkon kellarissa. Olin ahdistunut tilanteesta ja yritin itsemurhaa 2012 syys-talvena, ja minut sijoitettiin taas hoitoon suljetulle osastolle.

Kun vuosi vaihtui ja tuli tammikuu, olin saanut Virosta likööripullon kaveriltani, vein sen kouluun ja joimme kaverien kesken. Tarina päättyi ambulanssin kutsumiseen ja siihen, että yritin impulsiivista itsemurhaa jälleen.

Kotona maatessani lattialle käsi ja matto veressä sanoen; "minua väsyttää" äitini läpsi minua poskelle. Isä oli soittanut ambulanssin paikalle, joka tuli laittamaan minut tippaan ja vei sairaalaan.
Se tuntui oudolta. Makasin lattialla näkien tummia hahmoja keittiössä, mutten sanonut siitä vanhemmille. Muistan äitini mutisseen jotain siitä, etten saa mopokorttia ja minulta viedään puhelin ja tietokone.
Halusin lyödä äitiä. En muista mitä ajattelin silloin, mutta luulen, että kaipasin apua, enkä syytöksiä ja iskuja rintakehään.

Muistan vanhempieni aina tulleen tapaamaan minua osastolle. Pelasimme äitini kanssa pelejä ja he toivat minulle karkkia ja limua. Muistan äitini ja isäni surulliset silmät. Muistan katselleeni kelloa koko päivän odotellen, että kello lähestyisi aikaa jolloin isäni tulisi tapaamaan minua.
Muistan siskojeni tuoneen minulle piknikin huoneeseeni. Söimme patonkia ja teimme mehua.
Kävin myös ulkona useasti. Muistan isäni vihaiset kasvot. Muistan surua ja ahdistusta.

Nyt 2013 syksy ja medialukion aloittanut tyttö käy terapiassa toista vuotta ja tuntee elämänsä iloiseksi näiden vuosien jälkeen. Itsemurha ajatukset ovat kadonneet, elämänhalu tullut takaisin ja ihastuksenkin olen löytänyt.
Rinnassa polttaa halu jakaa asioita ihmisille. Palo haluta opiskella ja lyödä itsensä ällikältä.
Halu elää ilman isän joka päiväisiä sanoja; "Siina onko kaikki hyvin ?"
Halu elää ilman minkään näköistä ahdistusta ja stressiä siitä, mitä huominen tuo tullessaan.

P.s. Kiitos medialukion ystävilleni, jotka pitävät minusta sellaisena kuin olen.