Mietin aina paljon mistä mun masennus alkoi. Miksi se alkoi ja mistä se johtui. Välillä tuntuu kamalalta kun joutuu salaamaan oman itsensä uudessa paikassa kun ei voi kertoa mitä sisällä on. Joutuu olemaan iloinen, vaikka tuntuu pahalta. Joutuu menemään välillä vessaan pyyhkimään silmiään jottei itku ja kyyneleet näy.
Täällä päiväkodissa pyörin aina pitkähihainen yllä, jottei jäljet käsissä näkyisi. En uskalla nostaa hihoja ylös. Jos olen ne nostanut, todella nopeasti usein pistän takaisin alas.
Se on peittämistä. Se on oman itsensä piilottamista.
Mitä nämä ihmiset ajattelisivat jos kertoiain että olen ollut kohta kolme vuotta masentunut. Olen yrittänyt itsemurhaa monta kertaa. Olen hukuttanut suruni viinaan. Viiltelin itseni pilalle.
Mitä elämältä voi vielä odottaa ?