Käytiin luokan kanssa Ateneumissa. Mua kummasti pyörrytti siellä ja tuntu, että jalat ei halunnu kantaa. Lähettiin sieltä ja hyppäsin 77 bussiin ja tulin iskälle hetkeksi tyhjään kämppään, koska pääsen tästä tänään helpommin terapiaan.
Rapussa voimat ei kunnolla riittänyt hissin napin painamiseen ja avaimet ei halunnu pysyy kädessä. Luulin jo, että seinät kaatuu päälle.
Ahdistaa kamalasti. Tunnen sen mun luissa ja ytimissä. Pään kääntäminen on tuskaa. Kaikki alkaa heilua ja silmissä sumenee.
Istun penkillä polvi suussa. Tuntuu jotenki pahalta. Haluisin jäädä tähän istumaan ja olla menemättä terapiaan. Haluisin maalata naaman väreillä kirkkaaksi jottei kukaan näkisi mun sielun mustuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Varmistan, ettet ole sekaisin