Heräsin aamulla ennen seitsämää siihen, että kuulen äitini raivoavan. Syöksyn ulos kammarista ja näen äidin huutavan ukilleni minusta.
Kun äiti tuli luokseni ja sanoi; "Siina me lähdetään," tiesin etten näkisi ukkia enää. Ainakaan vapaaehtoisesti.
Kun sain selville riidan syyn; Onni (ukki) oli väittänyt äidilleni, että Siina oli varastanut rahaa kymmenen euroa.
VALETTA !
Istuin paikallani kyyneleet valuen äidin sängyllä. Kuuntelin itkuisena Onnin ja äidin riitelyä ja miten Onni huutaa, että ilmoittaa poliisille ja soittaa isälleni. Hipsin hiljaa kammariini vaihtamaan vaatteita, mutta kun olin vaihtanut vasta housut viha ja kyyneleet pääsivät läpi ja syöksyin ulos huoneesta ja juoksin pihalle. Ensimmäisenä halusin mennä kummini luokse, mutta äiti sai minut kiinni.
Kävelin takaisin sisälle itkien, kuunnellen samalla äidin vihaa.
Vaatteet vaihdettuani loppuun asti halusin ruokaa. Mummu sanoi, että tule pöytään istumaan niin saan leipää. Istuin pöytään syömään kurkku tukossa itkemisestä ja huutamisesta. Onni käveli keittiön läpi ja sanoi; "Kyllä se omatunto alkaa kolkuttaa."
Purskahdin uudestaan itkuun ja romahdin pöydälle.
Mummu oli vihainen.
Pesin hampaat ja vedin kenkäni jalkaan. Äiti ja mummu itkivät molemmat ja halasivat. Halasin myös mummua ja lähdimme.

Ajelimme kylällä ja menin Ruukinrantaan kävelylle. Äiti soitti veljelleen jos hän olisi hereillä.
Enoni onneksi vastasi ja lähdimme ostamaan riisipiirakkaa ja maitoa.
Olin vihainen ja surullinen samaan aikaan.
Menimme enolle syömään aamupalaa ja juomaan kahvia. Kello oli vasta kahdeksan.

Päiväni pelasti kampaaja.