En tiiä mikä fiilis nyt oikein on. Sellanen kummallinen. Voisin keittää ittelleni kahvia ja idtua pöydässä miettimässä miks oikein elän tällä maapallolla vaikka kaikki vois olla paremmin jossain muualla. En myöskään tiedä oikein miksi mä ajattelen vanhaa mummua niin paljon. Aina kun ajattelen niin kyyneleet nousee silmiin mutten ala itkemään. Onks mulla enää kykyä itkeä ? En oo pitkään aikaan itkeny kunnolla. Pienet kyyneleet vaan joskus silloin tällöin. Ehkei nulla ole tarve itkeä. Tai olen itkenyt niin paljon että mun kyynelkanavat on kuivunu .... Käytiin luokan kanssa keilaamassa. Se oli vähän kummaa. Mua ahdisti jonkun verran, ku en oikein pidä siitä että homma vedetään kauheeks kilpiluks vaikka voitais olla sulassa sovussa ja ajatella, että tää on vain peliä ei muuta. Ollaan vaan pitämässä hauskaa. Sisko tulee käymään kummilapseni kanssa. Ihanaa nähä pikkuista taas ku ei olla nähty hetkeen. Pelkään, että menetän ihan kasvoni jos lähen Tuusulaan opiskelemaan. Jos se ei saa tarpeeksi musta kiinni, että oltais läheisiä vanhemmitenkin. Pelkään sitä. Haluisin olla pienokaisen lähellä ja opettaa elämään tässä maailmassa. Kertoa, ettei tekisi samoja virheitä kuin minä ja kunniottais vanhempiaan. Halata kun tuntuu pahalta ja leikkiä autoilla.